Kansainväliset yhteistyökumppanit |
Osaamisverkostoamme vahvistavat kansainväliset yhteistyökumppanit. Näiden verkostojen kautta meillä on yhteydet eri alojen huippuosaajiin sekä valmennusmenetelmien että sisältöjen osalta. Yhteistyökumppaniemme avulla päivitämme materiaalia ja menetelmiä, hyödynnämme tietoa kansainvälisestä tutkimuksesta ja case-esimerkeistä sekä kouluttaudumme itse säännöllisesti. Aktiivinen toimintamme kansainvälisten verkostojen jäsenenä mahdollistaa ajankohtaisten ja laadukkaiden valmennuspalveluiden tuottamisen asiakkaillemme – sekä Suomessa että kansainvälisesti. Verkostojen ja omien asiantuntijoidemme osaamisen ja kokemuksen yhdistäminen varmistaa asiakkaan kannalta parhaan mahdollisen lopputuloksen.

Kepner-Tregoe (KT)
Maailman johtavana ongelmanratkaisun, päätöksenteon ja projektihallinnan taitojen kehittäjänä KT on jo yli viiden vuosikymmenen ajan auttanut tuhansia organisaatioita toimintansa tehostamisessa. Suomessakin kymmenet tuhannet tyytyväiset esimiehet ja asiantuntijat ovat kehittäneet osaamistaan KT:n palvelujen avulla.
Rastor tarjoaa tätä vankkaa osaamista niin johto- ja asiantuntijatehtävissä kuin työntekijätasollakin toimiville. Tunnetuimmat valmennusohjelmamme ovat Ongelmanratkaisu ja päätöksenteko (PSDM), Projektityö (PM), Analyyttinen toimintahäiriöiden selvittäminen (ATS) sekä Help desk-ympäristön ongelmanratkaisu (Resolve). KT:n metodit ovat yhdenmukaisia yleisimpien kansainvälisten projektikäytäntöjen kanssa.
Siirry tästä Kepner-Tregoen nettisivuille.

Situation Management Systems, Inc. (SMS)
Kansainvälisen vuorovaikutus- ja neuvottelutaitojen kehittäjän tunnetuin ohjelma on Positive Power and Influence, joka on mm. osana Harvard Business Schoolin koulutustarjontaa. Rastor on valmentanut tuhansia suomalaisia tuloksekkaampaan vaikuttamiseen tällä käytännönläheisellä ohjelmalla, joka tunnetaan nimellä Vaikuttamisen taito.
Tuloksekas ja rakentava vuorovaikutus on keskeistä kaikissa työelämän tilanteissa. Olitpa esimies tai alainen, neuvottelutilanteita kohtaava myyjä tai ostaja tai vaikkapa asiantuntijatiimin jäsen, tehokkailla vaikuttamisen keinoilla onnistut saavuttamaan omat tavoitteesi, hyvät yhteistyösuhteet säilyttäen.
Siirry tästä Situation Management Systemsin nettisivuille.

TACK International
Myynnin ja myynnin johtamisen asiantuntijakumppanimme TACK International toimii lähes 50 maassa yli 25 kielellä, valmentaen myynnin ammattilaisia tuloksekkaampaan myyntityöhön. Asiakassuuntautuneessa organisaatiossa myynti on kaikkien asia – valmennusratkaisut vastaavatkin myyntitehtävissä toimivien lisäksi myös muun asiakasrajapinnassa toimivan henkilöstön sekä myyntijohdon osaamisen kehittämisen tarpeisiin.
Siiry tästä TACK Internationalin nettisivuille.

Human Synergistics (HSI)
Organisaation menestyspotentiaali saadaan parhaiten käyttöön vahvistamalla sekä yksilöiden, esimiesten, tiimien että koko yrityskulttuurin suorituskykyä. Human Synergistics on toiminut tämän monitasoisen kehittämismallin pioneerina 30 vuoden ajan maailmanlaajuisesti. Verkosto on edustettuna 15 maassa, ja yli 20 miljoonaa ihmistä on jo hyödyntänyt HSI:n laadukkaita arviointityökaluja ja simulaatioharjoituksia oman menestyspotentiaalinsa tunnistamiseksi ja kehittämiseksi.
Rastorin asiakkaat ovat käyttäneet HSI:n työkaluja ja menetelmiä esimiesten kehittämisohjelmien tukena, tiimien toiminnan tehostamisessa sekä organisaation toimintakulttuurin tunnistamiseen ja kehittämiseen esimerkiksi muutosprosesseissa.
Siirry tästä Human Synergisticsin nettisivuille.

LaMarsh and Associates
Yhteistyökumppanimme LaMarsh and Associates on kiteyttänyt 30 vuoden kokemukset menestyksekkäästä muutosjohtamisen konsultoinnista systemaattiseksi malliksi, jonka avulla mikä tahansa muutos organisaatiossa voidaan toteuttaa hallitusti ja onnistuneesti.
Rastor hyödyntää tätä Johdettu muutos – mallia ja auttaa sen avulla asiakkaitaan muutosten suunnittelussa ja toimeenpanossa. Tarjoamme toimivan lähestymistavan ja työkaluja muutosprosessien avainhenkilöiden tueksi. Valmennuksemme perustuu muutoksen keskeisten elementtien tasapainottamiseen; systemaattiseen etenemiseen sekä muutoksen toteutumisen kannalta kriittisten inhimillisten tekijöiden tunnistamiseen. Asiakkaamme ovat hyödyntäneet muutosjohtamisen valmennusta mm. fuusiotilanteiden hallittuun läpiviemiseen, kehitysprojektien systemaattiseen toimeenpanoon sekä esimiesten muutososaamisen vahvistamiseen.

